1.12.2013

Kirjabloggarit jakavat lukemisen iloa

Kilpailu- ja kuluttajavirasto julkaisi marraskuussa blogimainontasäännöt tavoitteenaan luoda pelisäännöt bloggaajien ja yritysten väliselle yhteistyölle sekä auttamaan kuluttajaa erottamaan journalistinen sisältö mainonnasta:

”Blogin lukijalle ei saa jäädä epäselväksi, milloin kyseessä on bloggaajan oma mielipide ja milloin yrityksen maksama mainos. Yritys ei voi pyytää, että bloggaaja kirjoittaa sen tuotteesta tai palvelusta ilman, että mainitsee saaneensa yritykseltä palkkion tai tuotelahjan”, toteaa kuluttaja-asiamies Päivi Hentunen. 

Hienoa, että kieltämättä villiin ja usein piilomainontaa sisältävää blogijournalismiin saatiin jonkinlainen ohjenuora. Tosin vaatimus merkinnästä herättää ihmetystä. Jos antaa blogissaan kielteisen palautteen tuotteesta/palvelusta, niin onko se enää mainos? 

”Olennaista on, että bloggaaja mainitsee tuotteiden yhteydessä yrityksen nimen ja että on saanut tuotteen yritykseltä lahjaksi tai arvioitavaksi.”

Blogimainonnan pelisääntöjä kirjabloggareiden osalta kommentoitiin tuoreeltaan mm. Sallan lukupäiväkirjassa ja Kirjasfäärissä.


Myös lehtiarvostelut ovat osa markkinointia


Kustantamot ovat kautta aikojen lähettäneet uutuuskirjansa lehtien toimituksiin arvosteltavaksi. Varsinkin naistenlehdissä moni arvostelu on pikemminkin ollut lyhyt kirjan esittely, joka sinällään kävisi markkinointitekstistä ja ahkerasti näitä lehtien kehuvia lausahduksia on kirjojen kansiin ja mainoksiin painettukin. 

Syy, miksi toimituksilta ei ole moista merkintää vaadittu kirja-arvostelun yhteydessä, on ollut luottamus journalismin itsesääntelyyn ja journalistin ohjeiden noudattamiseen. Koska kustantaja vastaa julkaisun sisällöstä, on luotettu siihen, että jutut ovat käyneet toimituksessa ankaran sisältötarkistuksen. Myös printtiä koskee vaatimus erottaa toimituksellinen artikkeli mainoksesta tai advertoriaalista.


Yhteistyö ei aina ole ongelmatonta


Bloggarit kokoontuvat 21.11.2013 Kiseleffin kauppiastaloon puhumaan bloggaamiseen liittyvistä aiheista esim. sisältömarkkinoinnista ja kaupallisuudesta blogeissa sekä bloggarin roolista mediasisällön tuottajana. 

Tapahtumassa kävi ilmi, että yhteistyö yritysten ja bloggareiden välillä ei ole aina ongelmatonta. Joskus bloggarit ovat kokeneet myös joutuneensa painostuksen kohteeksi yritysten taholta.

Valaiseva esimerkki oli, kun eräs kustantamo käytti kirjabloggari Salla Brunoun tekstiä lupaa kysymättä omilla verkkosivuillaan. Sosiaalisen median aikana plagiointiyritykset tulevat nopeasti ilmi. Hienoa, että kustantamo ja kirjabloggari saivat asian sovittua.


Kirjabloggareita mollataan syyttä


Pohjolan Sanomien kulttuuritoimittaja Hannu Sarrala tylytti kirjabloggareita kolumnissaan

”Mitä nämä kirjabloggaajat ovat? Jos on uskomista Kirjailijaliiton puheenjohtajaa Tuula-Liina Varista, he ovat spesialistien paikan anastaneita jokapaikanhöyliä ja rajattomasti mielipiteitä jakavia peukuttajia, jotka keittävät mutuhuttua.”

Pahinta oli, että kirjoittaja ei ilmeisesti ole lukenut yhtään kirjablogia vaan luotti Kirjailijaliiton puheenjohtajan Tuula-Liina Variksen arvioon heistä. 

Oma mielipiteeni kirjabloggareista on: he jakavat lukemisen iloa ja vertaiskokemuksia muiden lukijoiden kanssa. Siitä syystä he ovat kustantamoiden ja kirjailijoiden tärkeää sidosryhmää, jotka tekevät tunnetuksi tuntemattomampiakin teoksia ja tekijöitä.

Kyseessä ei ole mikään yhtenäinen ryhmä, vaan joukko erilaisia kirjallisuuden rakastajia. Toiset lukevat ja bloggaavat harrastuksekseen, toiset työskentelevät ammatikseen kirjojen parissa. 

Näen, että kirjabloggarit palvelevat tavallista lukijaa, kun taas kritiikki/arviointi palvelee kirjailijaa.


Kun kritiikki kertoo enemmän egosta


Kun yhä harvempi lukee sanomalehtiä ja niiden kirja-arviointeja, sitä useampi seuraa verkossa kirjablogeja ja niiden suosituksia. Enkä ihmettele, jos sanomalehtikritiikki tarkoittaa tämänkaltaista ”kettuilua”, mitä Pasi Ilmari Jääskeläisen teos Sielut kulkevat sumussa sai osakseen.

Olen sen verran lapsellinen, että kuvittelen kritiikin tarkoittavan jotakin sellaista, joka auttaa kirjailijaa kehittymään työssään paremmaksi, näkemään tekstinsä heikkoudet ja vahvuudet. En kerta kaikkiaan ymmärrä, ketä palvelee kritiikki, jossa lytätään armotta toisen teos.

Jos olet kiinnostunut saamaan lukuvinkkejä ja levittämään omaa lukemisen iloasi, seuraa Facebookissa ja Twitterissä esimerkiksi:

https://www.facebook.com/Kotimaiset.kirjablogit

https://www.facebook.com/kirjavinkit

1 kommentti :

  1. Minusta on hienoa, että piilomainonnasta ja blogien käyttämisestä markkinoinnissa puhutaan. Sisältömarkkinointi ja sosiaalinen media yleensä ovat nyt aikamoisen hypetyksen aiheena. Näin jonkinlaisena asiakaskohtaamisten ammattilaisena sitä on oikein ryhtynyt miettimään, miten homman voisi hoitaa fiksusti ja mielellään tehokkaasti sekä brändejä että bloggaajia tukien. Jotain harjoitusta aiheen tiimoilta olemme jo aloitelleetkin.

    VastaaPoista