6.1.2015

Miten Jane Austen julkaisisi tänään?

Jane Austenin uran alku ei ollut niin ruusuinen kuin jälkeenpäin tullut suosio antaisi ymmärtää. Hän kirjoitti aikana, jolloin naisten tuli pikemminkin havitella hyvää naimakauppaa kuin kirjailijan uraa ja julkaista tekstinsä joko miehen nimellä tai nimettöminä. Siitä huolimatta Jane Austenilla oli tarinankertomisen palo ja vakaa tahto saada itsensä elätettyä kirjoituksillaan.

Myös aloittelevia kirjoittajia mietityttää, miten he saisivat tekstinsä julkaistua ja/tai kustannussopimuksen, jotta itseään voisi kutsua kirjailijaksi. Nykyään on verkossa tarjolla monia työkaluja ja mahdollisuuksia, joilla moderni ”Jane/John Austen” saa tekstinsä julkaistua ja jopa hankittua sillä tuloja.


Tarinankertomisen palo ja kirjoittajayhteisöt


Mutta ennen kuin tuleva kirjailija häikäistyy verkon mahdollisuuksista, on hänen omattava sisältä päin tuleva tarinankertomisen tarve, jotta pitkäikäinen ura kirjoittajana on mahdollinen. Oli kyseessä sitten romaani, runo- tai tietoteos, on sen kirjoittajan uskottava, että hänellä on jotakin suurta yleisöä kiinnostavaa sanottavaa. Tätä tarinankertomisen tarvetta voi jalostaa kirjoituskursseilla tai verkon kirjoittajayhteisöissä, joissa saa palautetta teksteistään ja tukea kirjoittajan uralla.


Kirjailijuus edellyttää kai kustannussopimusta?


Miten muuten saada itsensä kustantamojen tietoisuuteen kuin lähettämällä sinne käsikirjoituksia? Menestymällä kirjoittajana verkossa. Tosin siinä tapauksessa aloitteleva kirjailija ei enää tarvitse kustantamojen apua. Yksi menestyneimmistä omakustanteiden julkaisijoista on amerikkalainen scifikirjailija Hugh Howey, joka aloitti uransa e-kirjailijana eli julkaisemalla tekstejään verkossa. Hän on sittemmin solminut kustannussopimuksia, mutta samalla pidättänyt itsellään oikeudet myydä teoksiaan suoraan esim. Amazon verkkokirjakaupan kautta.

On selvää, että englanninkielinen kirjallisuus saa huomattavasti suuremman yleisön, mutta kielialueella myös kilpailu lukijoista on kovempaa. Mikään ei tosin estä tuottamasta tai käännättämästä tekstejään muille kielille, jolloin myös tavoittaa suuremman lukijamäärän. 


Mitä muuta apua digiajan kirjailija saa verkosta?


Paitsi, että tulevaa kirjailijaa kiinnostaa tekstiensä saattaminen yleisön luettavaksi, häntä kiinnostaa myös mahdollisesti hankkia kirjoituksillaan tuloja. 

Siihen tarjoaa apua helppokäyttöiset julkaisu- ja markkinointisovellukset:

Digiajan omakustannekirjailija = yrittäjä


Verkossa toimiva omakustannekirjailija on käytännöllisesti katsoen yrittäjä. Hän kantaa vastuun tekstin tuottamisesta, sen oikoluettamisesta/kielenhuollosta ja/tai käännättämisestä, julkaisemisesta ja markkinoimisesta.

Ei riitä, että markkinoi ainoastaan teostaan, on myös luotava henkilöbrändi kirjailijana, jotta yleisö ja media kiinnostuisivat ja löytäisivät teokset. Se ei ole helppoa, mutta ei kirjailijana oleminen ollut helppoa Jane Austenin aikanakaan. 

Kirjoittajan kannattaa myös määritellä tavoitteensa: Miksi haluan kirjoittaa? Mitä tavoittelen kirjoittamisellani? Haluanko myös menestyä taloudellisesti? Verkossa on monia mahdollisuuksia, joita hyödyntää kirjoittajan tiellä. Kaikille se ei sovi, mutta tarjoaa tilaisuuden niille, jotka kokevat toimintatavan omakseen.

EDIT: Linkkejä päivitetty 18.7.2017

Aiheeseen liittyvät bloggaukset:

Kaikki kirjailijat voisivat tehdä sofioksaset

Pinterest tuo liikennettä myös kirjaverkkokauppaan

Ei ole kirjaa kansiin katsomista - vai onko?

4.1.2015

E-kirjamessujen jälkeen

Huomasin, että olen viimeksi lähes vuosi sitten julkaissut tässä blogissani. Mielenkiintoinen työni on haitannut harrastamista: intensiivisen työpäivän ja -viikon jälkeen ovat aivot kaivanneet muutakin kuin koneen ääressä istumista.


E-kirjamessut olivat ja menivät


Mitä vuoden aikana on tapahtunut? No ainakin järjestin maailman ensimmäiset E-kirjamessut 23.4.2014 yhteistyössä Elisa Kirjan, Magneetto Median, Readberryn ja Blogatin kanssa. Olen kiitollinen kaikille projektiin osallistuneille kirjailijoille/esiintyjille, kustantamoille ja messujen virtuaalikävijöille, jotka päättivät lähteä mukaan, vaikka tämänkaltaista tapahtumaa ei oltu koskaan aikaisemmin tehty.

Tapahtuma toteutui juuri sellaisena, kuin olin aikaisemmassa bloggauksessani Hei, pidetään e-kirjamessut! visioinut:

  • Hankitaan tila, oli se sitten kahvila tai kustantamon oma tila.
  • Hankitaan kirjailijoita haastateltavaksi ja haastattelijat.
  • Hankitaan yhteistyökumppani, joka hoitaa haastattelujen videostriimauksen ja tallennuksen.
  • Hankitaan osallistujiksi kuluja jakamaan mm. e-kirjakustantamoita, kirjaverkkokauppoja, julkaisupalveluita tms. tarjoavia yhteistyökumppaneita..
  • Hankitaan paikalle myös oikeaa yleisöä tuomaan tunnelmaa.
  • Hankitaan sosiaalisen median kuratoija välittämään e-kirjamessujen tunnelmia.
  • Perustetaan tapahtuma, päätetään päivämäärä, mainostetaan tilaisuutta ja pidetään e-kirjamessut verkossa!

E-kirjamessut sattuivat haasteelliseen ajankohtaan, jolloin vaihdoin uuteen työpaikkaan ja viimeistelin digitaalisen muotoilun erikoistumisopintoja Arcada ammattikorkeakoulussa. Saatoin siis hyödyntää E-kirjamessut-tapahtumaa varten tuottamaani sisältöä ja sisältömarkkinointia opintojeni lopputyössä.


E-kirjamessut herättivät kiinnostusta


Tapahtuman jälkeen takki oli tyhjä ja aivojen kovalevy täynnä. Halusin keskittyä vain uuteen työhöni. Sain kuitenkin tarjouksen tuottaa E-kirjamessut eräille syksyn messuille, mutta minulla ei ollut ylimääräistä energiaa ryhtyä toimeen. Jouduin siis kieltäytymään. Myös vuodenvaihteessa tuli kyselyä, olenko järjestämässä uusia E-kirjamessuja ja vastaukseni oli kieltävä.

Miksi? Siksi, että minusta pitäisi järjestää kokonaan sähköisen lukemisen ja julkaisemisen messut, sillä E-kirjamessujen kanssa samaan aikaan ja sen jälkeen on syntynyt monta mielenkiintoista sähköisen lukemisen palvelua:

Lukulamppu on kirjamedia, joka tarjoaa uutuuskirjoja ja klassikkoja, kirjailijahaastatteluja sekä kurkistuksia kirja-alan tapahtumiin ja ilmiöihin. Tekijät tekevät erinomaista sisältömarkkinointia monen toimijan kanssa.

Punainen tyyny on mobiilikustantamo, joka tarjoaa aikuista viihdettä sinulle, joka et halua tarinoitasi kuolleella puulla.

Rapport on journalismin joukkorahoituspalvelu, jossa laadukkaita sisältöjä haluavat lukijat ja journalistit voivat kohdata uudella tavalla.

#Kirja on kustantajien yhdessä ylläpitämä kirjasivusto. 


Sähköisen lukemisen suosio on kasvussa


Helsingin Sanomat kirjoitti että sähköisten kirjojen myynti- ja lainausmäärät kaksinkertaistuivat vuonna 2014, mutta todellista läpimurtoa ne eivät ole vielä tehneet. Tarvitaan siis edelleen työtä sähköisen lukemisen kulttuurin luomiseksi.

Minusta kirja-alan tulisi ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhtyä yksissä tuumin puuhaaman tapahtumaa/tapahtumia e-lukemisen ympärille. Olen näyttänyt mallia ja konsultoin mielelläni, jos tapahtuman taakse saadaan tarpeeksi itseään likoon laittavia tahoja. Tapahtuma kaipaa paitsi rahoitusta/rahoittajaa myös ihmisiä, jotka ovat valmiit antamaan konkreettisen työpanoksensa markkinoinnin/myynnin, koordinoinnin, suunnittelun, videotuotannon tms. taholta.

Olisiko aika tuottaa e-lukemisen messut?

Koe vielä Twitterissä E-kirjamessujen tunnelmat ja twiitit aihetunnisteella #ekirjamessut: